Oikeudenmukainen vasemmistolainen

Olen viisikymppinen valtion virkamies ja työskentelen rikosseuraamusalalla tutkijana. Asun aviopuolisoni kanssa Hyvinkään Viertolassa. Harrastan käsitöitä, zumbaa, kuntosalia, äänikirjojen kuuntelua, marttailua ja kaikenlaista vesiliikuntaa sekä uimahallissa että avannossa.

Olen ollut Hyvinkäällä kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2017 alkaen ja Keski-Uudellamaalla aluevaltuutettuna vuodesta 2022 alkaen. Tällä hetkellä olen kaupunginhallituksessa ja toimin aluevaltuustoryhmämme puheenjohtajana.

Politiikassa minulle tärkeintä on, että vasemmistolainen ääni kuuluu arjen päätöksenteossa – kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtakunnallisesti. Vasemmistoliiton on kyettävä linjaamaan rohkeasti mutta myös käytännönläheisesti – ei vain mitä vastustamme, vaan mitä rakennamme tilalle. 

Minulle vasemmistolaisuus tarkoittaa tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja käytännön ratkaisuja, joilla parannetaan ihmisten elämää. Haluan puolustaa niitä, joiden ääni ei muuten kuulu, ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus turvalliseen, hyvinvoivaan ja merkitykselliseen arkeen.

Itselleni politiikassa on tärkeää saada etenkin niiden ihmisten ääntä paremmin kuuluville, jotka eivät itse pysty, jaksa tai osaa pitää puoliaan. Haluan yhdistää niin työssäni, politiikassa ja vapaaehtoistoiminnassa laaja-alaisen asiantuntemukseni, käytännön arjen ymmärryksen sekä kyvyn sanoa asiat rehellisesti ja suoraan.