Kategoria: sote-palvelut

  • Koti kuuluu myös miehelle, jonka ohi kuljemme

    Koti on paikka, jossa voi levätä ja olla rauhassa. Ilman kotia elämä rakentuu epävarmuudelle ja turvattomuudelle. Missä voin peseytyä? Missä säilytän lääkkeeni? Miten jaksan hoitaa asioitani, jos en ole saanut nukkua?

    17.10. vietettävän Asunnottomien yön teemana on tänä vuonna ”Näkyvillä, mutta näkymätön – Miesten asunnottomuus Suomessa”. Suomessa oli viime vuonna 4579 yksinelävää asunnotonta, joista 3556 oli miehiä. Asunnottomien määrä kasvoi edellisvuodesta 20 %.

    Kun sama näky toistuu, siihen voi tottua. Saatamme muistaa aina siinä samalla penkillä nuokkuvan miehen, mutta kävelemme päivä, viikko, kuukausi ja vuosi toisensa perään tuon miehen ohitse kohtaamatta häntä aidosti koskaan. Hänen tilanteensa voidaan huomata, mutta hänen tarpeensa ja tarinansa jäävät kuulematta.

    Pitäisi puhua enemmän siitä, miksi niin moni mies jää ilman kotia ja millainen tuki tavoittaisi ajoissa. Odotusta siitä, että miehen pitää pärjätä yksin, on syytä haastaa. Avun pyytäminen ei saa olla häpeä eikä avun saaminen kiinni siitä, kuinka taitavasti ihminen osaa kuvata hätäänsä.

    Olen työskennellyt rikosseuraamusalalla lähes 30 vuotta. Tästä näkökulmasta asuminen liittyy olennaisesti myös mahdollisuuteen rakentaa uudenlaista arkea. Vankilasta vapautuvalle ihmiselle pitäisi olla selvää jo ennen vapautumista, missä hän asuu ja mistä saa tarvitsemansa tuen.

    On kohtuutonta odottaa ihmisen kiinnittyvän päihdehoitoon, opintoihin tai työhön, jos jokainen päivä alkaa yösijan etsimisellä. Asunto ei yksin ratkaise kaikkia ongelmia, mutta ilman sitä muiden ongelmien ratkaiseminen on paljon vaikeampaa. Kadulla ei kukaan kuntoudu.

    Asunnottomuuden taustalla voi olla monenlaisia elämäntilanteita: työttömyyttä, sairastumista, eroa, velkaantumista tai päihdeongelmia. Jokaisella asunnottomalla on oma elämäntarina ja polku, joka on päätynyt asunnottomuuteen.

    Asunnottomuuden kasvun syiksi on nostettu mm. sosiaaliturvan muutokset, elämisen kallistuminen sekä työttömyyden kasvu. Nämä pitää päätöksenteossa ottaa vakavasti. Jos tulot eivät riitä vuokraan ja asumisen tuki heikkenee, pelkkä kehotus löytää halvempi asunto ei auta, jos sellaista ei ole saatavilla.

    Apua pitää saada ennen kuin vuokravelka johtaa kodin menettämiseen. Tarvitsemme asumisneuvontaa, toimivia sosiaali- ja terveyspalveluja sekä riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Joillekin oma asunto riittää, toiset tarvitsevat sen rinnalle pitkäkestoista tukea. Palvelujen pitää joustaa ihmisen tarpeiden mukaan.

    Myös kuntien, hyvinvointialueiden, valtion ja järjestöjen yhteistyön on toimittava. Ihmistä ei saa jättää selvittämään yksin, minkä tahon vastuulle hänen hätänsä kuuluu. Siellä välimaastossa nimittäin on tälläkin hetkellä suuri joukko ihmisiä, joita pallotellaan taholta toiselle.

    Kenenkään ei pidä joutua todistamaan olevansa kodin arvoinen. Koti kuuluu myös sille miehelle, jonka ohi olemme tottuneet kulkemaan.

    Kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 16.10.2026.

    Kuvassa neulomani Koti-ikävä-lapaset, joiden ohje löytyy Asunnottomien yön sivuilta: https://asunnottomienyo.fi/2025/08/osallistu-asunnottomien-yon-lapastempaukseen-ja-neulo-koti-ikava-lapaset-ohjeet-alla/

  • Järjestöleikkaukset heikentävät turvallisuutta

    Järjestöleikkaukset heikentävät turvallisuutta

    Järjestöjen rahoituksesta puhuttaessa keskustelu kääntyy helposti euroihin, avustuksiin ja säästötavoitteisiin. Minun mielestäni pitäisi puhua paljon enemmän siitä, mitä niillä euroilla oikeastaan tehdään ja mitä tapahtuu, jos työ jää tekemättä.

    Olen työskennellyt rikosseuraamusalalla lähes 30 vuotta. Olen havainnut usein, kuinka helppoa rikollisuudesta on keskustella silloin, kun katsotaan vain rikosta ja siitä seuraavaa rangaistusta. Todellisuus on paljon monimutkaisempi.

    Rikoksen taustalla voi olla päihdeongelmia, mielenterveyden haasteita, asunnottomuutta, velkaantumista, rikkinäisiä ihmissuhteita, koulutuksen puutetta ja vuosien aikana kasautunutta huono-osaisuutta. Mikään näistä ei poista ihmisen vastuuta omista teoistaan. Mutta jos haluamme ehkäistä uusia rikoksia, meidän täytyy ymmärtää myös sitä, mikä rikollisuutta synnyttää ja ylläpitää ja ennen kaikkea miettiä, mitä tapahtuu rangaistuksen jälkeen.

    Vankilan portista vapautuva ihminen tarvitsee paljon muutakin kuin muovikassin tavaroilleen. Tarvitaan asunto, toimeentuloa, päihdekuntoutusta, mielenterveyden tukea, opiskelu- tai työmahdollisuuksia, ihmissuhteita. Joskus tarvitaan aivan konkreettisesti joku ihminen kulkemaan rinnalla ensimmäiset askeleet takaisin tavalliseen arkeen. Juuri tässä työssä järjestöillä on valtavan suuri merkitys.

    Järjestöt ei ole vain kiva lisä

    Haaste-lehden numerossa 2/2026 käsitellään laajasti kansalaisjärjestöjen merkitystä rikosten ehkäisyssä, päihdetyössä ja rikosseuraamusalalla. Lehden pääkirjoituksessa todetaan osuvasti, että kolmas sektori sekä paikkaa että täydentää hyvinvointivaltion turvaverkkoja. Järjestöt tekevät työtä esimerkiksi päihteettömissä kohtaamispaikoissa, asumisen tukemisessa ja rikosten uhrien auttamisessa.

    Rikosseuraamusalalla järjestöt ovat olleet jo pitkään tärkeitä kumppaneita. Ne järjestävät vankiloissa monenlaista kuntouttavaa toimintaa, kuten päihdekuntoutusta ja muuta ohjelmatoimintaa. Vielä tärkeämmäksi niiden rooli muodostuu vapautumisvaiheessa, kun vankilan hallittu ja rajattu ympäristö vaihtuu arjen todellisuuteen.

    Siellä pitäisi pystyä pitämään kiinni päihteettömyydestä, hoitamaan viranomaisasioita, löytämään asunto, selvittämään toimeentulo ja rakentamaan kokonaan uudenlaista elämää. Jos kaikki nämä asiat kaatuvat päälle yhtä aikaa eikä tukea ole saatavilla, riski palata vanhoihin toimintamalleihin kasvaa.

    Siksi vapautumisen jälkeinen tuki ei ole mitään ylimääräistä hyväntekeväisyyttä tai jotain ekstrakivaa. Se on mitä suurimmassa määrin rikosten ehkäisyä. Ja kun ehkäisemme uuden rikoksen, ei tule myöskään uutta uhria.

    Järjestö tavoittaa monesti ihmisen, jota viranomainen ei tavoitaTämä on yksi järjestötyön vahvuuksista, jonka olen työssäni oppinut ymmärtämään vuosi vuodelta konkreettisemmin. Viranomaisia tietysti tarvitaan. Meillä on vastuumme, velvollisuutemme ja lakisääteiset tehtävämme. Mutta viranomainen ei aina ole se taho, jonka oven ihminen ensimmäiseksi uskaltaa avata.

    Haaste-lehden haastattelussa EHYT ry:n Annuska Dal Maso kuvaa, kuinka järjestöjen apua voidaan tarjota matalalla kynnyksellä, anonyymisti, virka-aikojen ulkopuolella ja siellä, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Palvelu voi olla olemassa, mutta se ei auta ketään, jos ihminen ei löydä tai pääse sen luo.Järjestöillä on myös sellaista kokemukseen ja vertaistukeen perustuvaa osaamista, jota viranomainen ei voi samalla tavalla tuottaa. Ihminen, joka itse tietää, miltä päihderiippuvuudesta toipuminen, vankilasta vapautuminen tai elämäntilanteen rakentaminen uudelleen tuntuu, voi joskus tavoittaa toisen ihmisen aivan eri tavalla.

    Järjestöjen ei ole tarkoituskaan korvata julkisia palveluita. Kyse on siitä, että ne täydentävät niitä tavalla, johon viranomainen ei yksin pysty.

    Säästyykö järjestöleikkauksella todella rahaa?

    Sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-rahoitusta on leikattu voimakkaasti. Vuonna 2026 avustuksia myönnettiin noin 274 miljoonaa euroa, eli noin 110 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2024. STEAn tämänhetkisen tiedon mukaan avustusten määrä putoaa vuoden 2026 noin 274 miljoonasta ensi vuonna noin 190 miljoonaan euroon.

    Excelissä tämä näyttää säästöltä. Ihmisen elämässä laskutoimitus ei ole yhtä yksinkertainen.

    Jos päihdeongelmainen ei saa apua ajoissa, päihdeongelma ei katoa. Jos mielenterveyden ongelmista kärsivältä katoaa matalan kynnyksen tukipaikka, ongelma ei katoa. Jos vankilasta vapautuva jää ilman asuntoa ja tukea, hänen ongelmansa eivät katoa.

    Ongelmat siirtyvät ja monesti ne myös silloin pahenevat ja syvenevät. Ja silloin ne tulevat vastaan päivystyksessä, lastensuojelussa, sosiaalipalveluissa, poliisissa, oikeuslaitoksessa ja pahimmassa tapauksessa uudelleen rikosseuraamusjärjestelmässä.

    Paljonko me sellaisessa tapauksessa oikeastaan säästimmekään?

    Hyvinvointi ja turvallisuus eivät ole toistensa vastakohtia

    Rikollisuudesta käytävässä keskustelussa turvallisuus typistyy turhan usein poliisien määrään, rangaistusten pituuteen ja vankipaikkoihin. Niitäkin tarvitaan. Oikeusvaltion täytyy pystyä puuttumaan rikoksiin ja panemaan tuomiot täytäntöön.

    Uskallan silti omalla työ- ja elämänkokemuksellani sanoa, että turvallisuutta ei rakenneta vain sen jälkeen, kun rikos on jo tapahtunut.

    Turvallisuutta rakennetaan paljon aikaisemmin. Sitä rakennetaan koulussa, nuorisotyössä ja perheiden palveluissa. Sitä rakennetaan mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Sitä rakennetaan sillä, että ihminen saa asunnon ja mahdollisuuden työhön tai opiskeluun. Ja sitä rakennetaan järjestöissä.

    Dal Maso käyttää osuvaa vertausta jokeen putoavista ihmisistä: voimme pelastaa ihmisiä alajuoksulla vedestä yhä uudelleen, mutta jossain vaiheessa pitäisi mennä yläjuoksulle katsomaan, miksi ihmiset putoavat jokeen ja sitten pitää korjata rikkoutunut kaide.

    Ajatus sopii erinomaisesti myös kriminaalipolitiikkaan. Meidän täytyy auttaa niitä, jotka ovat jo pudonneet. Mutta jos kaikki rahat käytetään ihmisten nostamiseen vedestä ja samalla säästetään kaiteen korjaamisesta, olemme loputtomassa ja äärimmäisen kalliissa kierteessä. Kalliissa sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

    Entä jos kukaan ei enää ole vastassa?

    Rikosseuraamusalalla tilanne on tällä hetkellä erityisen ristiriitainen. Vankimäärä on kasvanut ja vankilat ovat hyvin vaikeasti yliasutettuja. Samalla myös Rikosseuraamuslaitoksen resurssit ovat tiukalla. Haaste-lehdessä kuvataan, kuinka kuntoutustoimintaa on jouduttu mukauttamaan ja yhteistyötä kumppaneiden kanssa karsimaan. Samaan aikaan järjestöt kamppailevat omien rahoitusleikkaustensa kanssa.

    Tarve ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin.

    Kun julkisten palvelujen voimavarat vähenevät ja samaan aikaan leikataan järjestöiltä, syntyy helposti aukko. Ja juuri siihen aukkoon putoavat yleensä ensimmäisenä ne ihmiset, joiden elämässä ongelmia on jo valmiiksi eniten. Järjestöjen rahoituksesta puhuttaessa ei pitäisikään katsoa vain sitä, paljonko yhdeltä budjettiriviltä voidaan vähentää. Pitäisi kyetä huomioimaan se kokonaisvaikutus, mitä sillä rahalla saadaan aikaan.

    Kuinka monta ihmistä saa apua ennen kuin tilanne kriisiytyy? Kuinka moni löytää päihteettömän yhteisön? Kuinka moni saa apua asunnon löytämiseen? Kuinka moni vankilasta vapautuva saa rinnalleen ihmisen, joka auttaa ensimmäisten vaikeiden viikkojen yli? Ja kuinka monta rikosta jää sen vuoksi tekemättä? Kaikkea tätä on vaikea laskea euroiksi, mutta sillä on valtava arvo sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

    Olen toistanut lukuisia kertoja, että hyvinvointi luo turvallisuutta. Järjestöjen tekemä työ on tästä yksi hyvin konkreettinen esimerkki. Järjestöiltä leikkaaminen on järjestöpolitiikkaa, mutta ennen kaikkea se on sosiaalipolitiikkaa, päihdepolitiikkaa, kriminaalipolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa.

    Se on myös talouspolitiikkaa ja arvovalintoja: Jos järjestö ei enää tee tätä työtä, kuka sen tekee? Mitä meille kaikille maksaa, jos sitä ei tee kukaan?

    #JokisenEväät #Eduskuntaan2027 #HyvinvointiLuoTurvallisuutta #Järjestöleikkaukset #Rikosseuraamusala

  • Poikkeuksellinen palkkamäärärahan korotus, poikkeuksellinen salailu

    Poikkeuksellinen palkkamäärärahan korotus, poikkeuksellinen salailu

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella käydään jälleen yt-neuvotteluja. Henkilöstöltä vaaditaan säästöjä, tehtäviä järjestellään uudelleen ja palveluista etsitään jatkuvasti leikattavaa. Samaan aikaan Keusoten tarkastuslautakunnan talousarvioon valmisteltiin yhden viranhaltijan palkkamäärärahaan erittäin suurta korotusta.

    Tarkastuslautakunnan vuoden 2027 alkuperäisessä talousarvioesityksessä palkkamäärärahoihin oli varattu 134 066 euroa, kun vuoden 2026 määräraha on 79 846 euroa. Esityksessä kasvua oli siis 54 220 euroa eli noin 68 prosenttia. Tarkastuslautakunnan kustannuspaikalla ei ole muita palkansaajia kuin tarkastuspäällikkö, joten palkkamäärärahan kasvu kohdistui käytännössä hänen palkkaansa. Samaan aikaan luottamushenkilöiden kokouspalkkioihin varattua summaa oltiin pienentämässä noin 13 prosenttia, mikä tässä taloustilanteessa onkin ryhdikästä.

    Onneksi tarkastuslautakunnan enemmistö ei hyväksynyt esitystä sellaisenaan. Vasemmistoliiton Jonna Yli-Viikarin muutosesityksen jälkeen palkkamäärärahaksi jäi 81 106 euroa, joten siihen tuli käytännössä vain yleisiä palkantarkistuksia vastaava muutos.

    Miksi tuollainen esitys sitten tuotiin lautakunnan päätettäväksi ja miksi sen sisältöä ei julkaistu ennen kokousta? On kyseenalaista, että tarkastuspäällikkö oli itse asian esittelijänä, vaikka korotus kohdistui hänen omaan palkkamäärärahaansa. Liekö hän edes jäävännyt itsensä tältä osin kokouksessa.

    Talousarvioesityksen tarkempi erittely oli toimitettu etukäteen lautakunnalle oheismateriaalina, mutta sitä ei löytynytkään Keusoten verkkosivuilta esityslistan liitteistä. Oletin aluksi, että se oli vain unohtunut. Asiakirjaa ei kuitenkaan minulle pyynnöistäni huolimatta suostuttu luovuttamaan mm. keskeneräiseen valmisteluaineistoon vedoten, koska esitykseen saattaisi tulla kokouksessa muutoksia. Mutta siksihän sitä esitykseksi kutsutaankin. Toimielimelle tehdylle esitykselle on tyypillistä, että toimielin voi hyväksyä sen, muuttaa sitä tai hylätä sen.

    Asiakirja sisälsi lautakunnalle tehdyn talousarvioesityksen ja lautakunnan oli tarkoitus muodostaa kantansa juuri sen perusteella. Jos esitys jätetään julkaisematta, julkisesta esityslistasta ei ilmene, mitä lautakunnalle tosiasiallisesti esitetään. Jos esitys julkaistaan vasta päätöksenteon jälkeen, asukkailla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta seurata valmistelua tai käydä siitä keskustelua ennen päätöksentekoa. Tämä on hyvin vaikeasti sovitettavissa avoimen ja demokraattisen talousarviovalmistelun kanssa.

    Sain tietopyyntöihini aluksi vain kirjaamon kautta lähetettyjä nimettömiä (!) vastauksia. Hyvä hallinto edellyttää, että viranomainen vastaa omalla nimellään ja ottaa tekemästään julkisuustulkinnasta vastuun.

    Lopulta sain pyytämäni asiakirjan ja tarkastuspäällikkö Taija Myyrän vastauksen, ettei asiakirja sisältänyt salassa pidettävää tietoa. Hän vahvisti vastauksessaan myös, että tarkastuslautakunnan oli tarkoitus muodostaa käsityksensä talousarviosta tämän erittelyn perusteella. Mitä etua sen luovuttamatta jättämisellä siis suojeltiin? Mitä haittaa olisi aiheutunut siitä, että asukkaat ja aluevaltuutetut olisivat saaneet tietää ennen kokousta, millaista palkkamäärärahaa lautakunnalle esitettiin?

    Myyrä perustelee menettelyä tarkastuslautakunnan riippumattomalla asemalla. Tarkastuslautakunnan riippumattomuus tarkoittaa sitä, että lautakunta saa itse muodostaa kantansa ja tehdä esityksensä. Se ei tarkoita, että lautakunnalle tehty viranhaltijaesitys pitäisi pitää yleisöltä piilossa päätöksentekoon saakka. Mitä itsenäisempi ja vahvempi toimielimen asema on, sitä tärkeämpää on, että sen käsittelemien julkisten varojen käyttö on avointa.

    Avoimuudella on tässä tapauksessa aivan erityinen merkitys. Tarkastuspäällikön toiminnasta ja palkkauksesta on käyty runsaasti julkista keskustelua. Tarkastuspäällikkö Taija Myyrä on myös itse käynyt varsin näkyvää ja poikkeuksellista julkista kamppailua tarkastuslautakuntaa ja sen toimintaa vastaan.

    Tällaisessa asetelmassa hänen olisi pitänyt huolehtia erityisen tarkasti siitä, että oman toimintayksikön talousarvion valmistelu on läpinäkyvää ja että hänen omaan palkkaukseensa liittyvät määrärahat valmistellaan tavalla, joka ei jätä epäilyksiä oman edun ajamisesta.

    Nyt tapahtui juuri päinvastoin. Oman palkkauksen määrärahaan sisällytettiin poikkeuksellisen suuri kasvu, mutta sen paljastava euromääräinen erittely jätettiin pois julkiselta esityslistalta. Asiakirja annettiin minulle pyyntöjeni jälkeen vasta sen jälkeen, kun lautakunta oli jo käsitellyt asian.

    Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida hyvinvointialueen hallinnon ja talouden asianmukaisuutta. Lautakunnan pitää voida tehdä tämä työ ilman, että sitä avustava viranhaltija ryhtyy julkiseen kamppailuun valvovaa toimielintä vastaan. Viranhaltijan tehtävänä ei ole käydä poliittista tai julkista valtataistelua lautakunnan kanssa, vaan valmistella asiat asianmukaisesti ja panna lautakunnan päätökset täytäntöön.

    Kun hyvinvointialueen muu henkilöstö elää yt-neuvottelujen keskellä, yhden viranhaltijan palkkamäärärahaan valmisteltu lähes 70 prosentin korotus on poikkeuksellisen röyhkeä ja hävytön esitys. Vielä vakavammaksi asian tekee se, että esityksen todellinen sisältö pidettiin pois julkisesta keskustelusta, kunnes päätös oli jo tehty.

    Avoimuuden tarkoitus on mahdollistaa päätösten arvioiminen, niistä keskusteleminen ja niihin vaikuttaminen jo ennen kuin päätökset tehdään. Tässä asiassa avoimuus toteutui vasta vaatimalla. Tarkastuslautakunnan enemmistön vastuullisen toiminnan ansiosta palkkavaraus sentään korjattiin. Avoimuus on edellytys sille, että julkista valtaa käytetään vastuullisesti.

    Johanna Jokinen (vas.), Keusoten aluevaltuutettu, Hyvinkää

    Lähetin tämän mielipidekirjoituksen su 27.9.2026 Aamupostiin ja Keski-Uusimaahan. Aamuposti tarttuikin aiheeseen ja soitti minulle heti seuraavana aamuna ja julkaisi oman juttunsa, johon linkki alla. Mielipidekirjoitustani ei ole toistaiseksi julkaistu kummassakaan em. lehdessä.

    https://www.aamuposti.fi/paikalliset/9829482

  • Vaihdevuosineuvola jokaiselle hyvinvointialueelle

    Vaihdevuosineuvola jokaiselle hyvinvointialueelle

    Vaihdevuosineuvola jokaiselle hyvinvointialueelle

    Pohjanmaan hyvinvointialueella käynnistyy Suomen ensimmäinen hyvinvointialueen vaihdevuosineuvola. Ensimmäinen! Vuonna 2026!

    Se kertoo hienosta edistysaskeleesta Pohjanmaalla, mutta samalla valitettavasti myös siitä, miten heikosti vaihdevuosiin liittyvät terveydenhuollon tarpeet on tähän asti tunnistettu.

    Vaihdevuodet eivät ole sairaus, mutta niiden aiheuttamat oireet voivat olla jopa lamauttavia ja työkykyä vaarantavia. Silti nopeasti oireita lievittävä hormonikorvaushoito ei ole edes Kela-korvattava!

    Vaihdevuosien vaikutus naisen hyvinvointiin on merkittävä. Kuumien aaltojen lisäksi kyse voi olla vakavista unihäiriöistä, uupumuksesta, aivosumusta, mielialaoireista, sydämentykytyksistä, nivel- ja lihaskivuista ja monista muista oireista. Ne voivat vaikuttaa ihmissuhteisiin, mielenterveyteen, arjessa selviytymiseen ja myös työkykyyn. Tämän voin sanoa myös omasta kokemuksestani, en oikeasti tiedä mitä olisin tehnyt ilman hormonikorvaushoitoa.

    Ihan liian moni joutuu etsimään tietoa ja apua itse, pohtimaan, mistä lukuisat oireet johtuvat, ja jopa vakuuttelemaan muille, että oireet ovat todellisia ja vaikuttavat elämään.

    Puhumme paljon myös työurien pidentämisestä, työssä jaksamisesta ja työkyvyn ylläpitämisestä. Samaan aikaan yksi elämänvaihe osuu juuri siihen ikään, jolloin valtava määrä naisia on keskellä työuraansa, eikä sen vaikutuksia edes työkykyyn – saati sitten kokonaisvaltaisesti naisen hyvinvointiin – ole osattu ottaa riittävän vakavasti.

    Kaikki eivät toki tarvitse lääkäriä tai hormonihoitoa, oireet saattavat olla lähes huomaamattomia eikä hoitoa ja lääkitystä koeta tarpeelliseksi. Jokaisella naisella pitäisi silti olla mahdollisuus saada luotettavaa tietoa, yksilöllinen arvio tilanteestaan ja tarvittaessa asianmukaista hoitoa ja lääkitystä.

    Pohjanmaan hyvinvointialueen vaihdevuosineuvola on minusta erinomainen avaus, mutta sen ei pitäisi jäädä Pohjanmaan erikoisuudeksi. Vaihdevuosineuvola pitäisi saada jokaiselle hyvinvointialueelle, myös Keski-Uudellemaalle.

    #vaihdevuodet #naistenterveys #JokisenEväät #HyvinvointiLuoTurvallisuutta #AatteleppaOmalleKohalles

  • Miten paskotaan julkinen terveydenhuolto?

    Julkisen sektorin romuttaminen on hyvin yksinkertaista oikeiston oppikirjan neuvoilla:

    1️⃣ Leikataan ja vähennetään resursseja, kiristetään taloutta ja vaaditaan jatkuvasti tekemään enemmän vähemmällä. Työntekijät venyvät, henkilöstöä ei ole riittävästi, palveluihin syntyy jonoja eikä ennaltaehkäisevään työhön jää tarpeeksi aikaa.

    2️⃣ Osoitetaan seurauksia ja sanotaan: katsokaa, julkinen ei toimi. Jonot ovat liian pitkiä. Hoitoon ei pääse. Hallinto on tehotonta. Verorahoille ei saada vastinetta. Kummasti keskustelusta unohtuu kysymys: mitä palvelulle tapahtui ennen kuin se lakkasi toimimasta kunnolla?

    3️⃣ Tarjotaan ratkaisuksi markkinoita. Kun ihmisten luottamus julkiseen palveluun on ensin horjutettu, yksityinen vaihtoehto voidaan esitellä tehokkaana pelastajana. Ja niin yhä suurempi osa yhteisistä verovaroistamme päätyy yrityksille, joiden tehtävä ei ole ainoastaan tuottaa palveluja vaan myös voittoa omistajilleen.

    Tämä näkyy nyt erityisen vahvasti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Jos julkiselle terveydenhuollolle ei anneta riittäviä edellytyksiä hoitaa ihmisiä ajoissa, jonot kasvavat. Kun jonot kasvavat, ihmiset turhautuvat ihan aiheesta. Sen jälkeen onkin helppo sanoa, että tarvitaan lisää yksityisiä palveluntuottajia, palveluseteleitä ja muita markkinaehtoisia ratkaisuja.

    Ja jokaisessa vaiheessa voidaan väittää, että yksityistäminen on välttämätön vastaus julkisen järjestelmän ongelmiin.

    Ei julkinen palvelu ole mikään luonnonilmiö, joka joko sattuu toimimaan tai olemaan toimimatta. Sen toimintakyky riippuu siitä, millaiset resurssit ja edellytykset poliittisilla päätöksillä sille annamme.

    Tämä ei tarkoita sitä, etteikö julkisella sektorilla olisi tehottomuutta, huonoja rakenteita tai korjattavaa. Totta kai on. Niistä pitää pystyä puhumaan avoimesti ja niitä pitää korjata.
    Mutta aivan eri asia on väittää, että ongelmien olemassaolo todistaisi yksityisen olevan lähtökohtaisesti julkista parempi.

    Yksityisiä palveluntuottajia tarvitaan myös tulevaisuudessa täydentämään julkisia palveluja. Ratkaiseva kysymys on kuitenkin se, kumpi johtaa järjestelmää: ihmisten tarve vai markkinoiden tarve?

    Terveydenhuolto ei ole tavallinen markkina. Sairas ihminen ei ole kuluttaja, joka voi rauhassa vertailla tuotteita ja jättää ostamatta, jos hinta tai ehdot eivät miellytä. Siksi vahvaa julkista järjestelmää kannattaa puolustaa.

    Julkisen tehtävänä on hoitaa ihminen silloin, kun hän tarvitsee apua, ei silloin, kun hänen hoitamisensa tuottaa parhaiten.

    Jos ensin heikennämme julkista ja sitten käytämme sen heikentymistä perusteena julkisen edelleen kaventamiselle, olemme rakentaneet itseään toteuttavan ennusteen.
    Ja lopulta saatamme huomata menettäneemme jotakin, jonka uudelleen rakentaminen on paljon vaikeampaa ja kalliimpaa kuin sen puolustaminen olisi ollut.

    #JokisenEväät #Eduskuntaan2027 #HyvinvointiLuoTurvallisuutta #AatteleppaOmalleKohalles #KukaTahansaMeistä

  • Kuka ottaa kopin, kun viimeinenkin turvaverkko leikataan?

    Järjestöleikkauksista puhutaan usein abstraktilla tasolla vain euroina ja valtiontalouden sopeuttamisena. Kuitenkin leikkausten seuraukset ovat meillä Hyvinkäällä kuten muuallakin hyvinkin konkreettisia ja lukuisten ihmisten arkeen vaikuttavia.

    Onnensillan toimintaa koordinoiva Hyvinkään Yhdistykset ry on joutunut varautumaan ensi vuoden leikkauksiin irtisanomalla porrastetusti koko henkilöstönsä. Jos rahoitusta ei saada tai se vähenee merkittävästi, kolmen työntekijän työsuhteet päättyvät helmikuun loppuun mennessä.

    Vaarassa on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka sekä tuki yli 60 paikalliselle yhdistykselle. Onnensilta tarjoaa tiloja, neuvontaa ja lähitukea, mahdollistaa ryhmä- ja vapaaehtoistoimintaa ja kokoaa yhdistyksiä yhteen. Pelkästään avoimen kohtaamispaikan toimintaan osallistui viime vuonna yli 3 500 hyvinkääläistä!

    Tässä näkyy hyvin koko järjestöleikkauksiin liittyvä ongelma. Järjestöistä puhutaan välillä kuin ne olisivat yhteiskunnassamme jotain ylimääräistä, mukavaa pikkupuuhastelua, jota voidaan rahoittaa hyvinä aikoina ja huonoina aikoina leikata. Asia pitäisi olla juuri päinvastoin! Kun ajat kovenevat, näitä paikkoja tarvitaan enemmän, ei vähemmän.

    Todellisuudessa järjestöt ovat vuosikymmenten ajan hoitaneet tehtäviä, joita julkinen sektori ei hoida ja joita se ei edes pystyisi hoitamaan. Järjestöt tarjoavat vertaistukea, kohtaamispaikkoja, kriisiapua, neuvontaa ja matalan kynnyksen tukea. Ne ehkäisevät yksinäisyyttä ja syrjäytymistä ja tavoittavat ihmisiä, joita viranomaiset eivät aina tavoita.

    Suuren osan tästä työstä tekevät lisäksi vapaaehtoiset.Mitä ihmettä me siis oikein olemme tekemässä?Ensin leikataan sosiaaliturvasta. Sitten kiristetään julkisten palvelujen taloutta. Sitten nostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Ja nyt leikataan rajusti myös niiltä järjestöiltä, jotka ottavat kopin ihmisestä silloin, kun muut turvaverkot eivät kanna.

    Kuinka monta turvaverkon lankaa voidaan katkaista ennen kuin ihminen putoaa läpi? Ja kun hän putoaa, kuka ottaa kopin?Hyvinvointialueetko, joiden talous on jo valmiiksi äärimmäisen tiukalla? Kunnatko, jotka joutuvat itse etsimään säästöjä? Vai ajatellaanko todella, ettei tätä työtä enää tarvitse tehdä?

    Avun tarve kun ei katoa sillä, että avustus poistetaan. Yksinäinen ei lakkaa olemasta yksinäinen. Omaishoitaja ei lakkaa tarvitsemasta tukea. Pitkäaikaissairaan tai vammaisen tuen tarve ei katoa. Vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen tarvitsee edelleen paikan, johon voi mennä ilman lähetettä, diagnoosia tai ajanvarausta.

    Kun ennaltaehkäisevä ja matalan kynnyksen apu poistuu, ihminen tulee julkisten palvelujen piiriin myöhemmin, kun ongelmat ovat jo suurempia ja niiden ratkaiseminen kalliimpaa.

    Leikkauksesta saatava säästö näyttää hetken hyvältä excelissä. Yhteiskunnan kustannus ei silti katoa mihinkään. Nämä leikkaukset tulevat maksamaan moninkertaisesti tavoiteltuun säästöön nähden. Kärsimykset ovat taloudellisia, mutta ennen kaikkea inhimillisiä. Maksamme yhä 90-luvun laman laskua. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä tällaisia leikkauksia!

    Kun ennaltaehkäisevä ja matalan kynnyksen apu katoaa, ongelmat vaan kasvavat. Ihminen tulee vastaan myöhemmin päivystyksessä, erikoissairaanhoidossa, sosiaalipalveluissa, päihdepalveluissa, velkaneuvonnassa, vankilassa. Silloin auttaminen on vaikeampaa ja kalliimpaa.

    Kaikkea ei voi eikä pidäkään mitata euroissa. Mikä on yksinäiselle ihmiselle sen arvoista, että joku huomaa hänen puuttuvan? Mikä on uupuneelle omaishoitajalle sen arvoista, että joku ymmärtää? Mikä on kriisissä olevalle ihmiselle sen arvoista, ettei hän joudu selviytymään yksin?

    Mikä on ihmisarvon hinta?

    Järjestöillä on myös toinen tehtävä, josta puhutaan aivan liian vähän. Ne välittävät päätöksentekoon niiden ihmisten ääntä, joilla ei ole lobbareita, vaikutusvaltaisia verkostoja tai suoraa pääsyä vallanpitäjien puheille.

    Siksi olen erittäin huolissani myös pyrkimyksistä rajata järjestöjen yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Demokratiassa järjestöjen tehtävä ei voi olla vain hoitaa hiljaa niitä haavoja, joita poliittisilla päätöksillä syntyy. Niillä pitää olla myös oikeus kertoa, miksi niitä haavoja syntyy.

    Millainen yhteiskunta Suomi haluaa olla?

    Sellainenko, jossa ihminen kelpaa yhteiskunnalle niin kauan kuin hän pärjää itse? Vai sellainen, jossa ymmärretään, että kuka tahansa meistä voi jonain päivänä olla se, joka tarvitsee toisen ihmisen käden, vertaistukiryhmän, kohtaamispaikan tai järjestön tarjoaman avun?

    Hyvinkään Onnensillan tilanne osoittaa, ettei nyt enää puhuta teoreettisesta uhasta. Kun vuosikymmeniä rakennettua järjestötoimintaa ajetaan alas, sitä ei noin vain rakenneta uudelleen sitten, kun huomataan, kuinka paljon sen varassa olikaan.

    Hyvinvointia rakennetaan kohtaamispaikoissa, vertaistukiryhmissä ja vapaaehtoisten tekemässä työssä. Siellä rakennetaan myös yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja turvallisuutta. Ja juuri niitä meillä ei juuri nyt olisi varaa menettää.

    Me emme voi ensin leikata julkisista palveluista ja sosiaaliturvasta, sitten leikata järjestöiltä, jotka ottavat vastaan näistä verkoista putoavia ihmisiä, ja lopuksi ihmetellä yksinäisyyttä, syrjäytymistä, pahoinvointia ja turvattomuutta.

    #JokisenEväät #HyvinvointiLuoTurvallisuutta #AatteleppaOmalleKohalles #KukaTahansaMeistä

  • Kun ei ole kotia mihin mennä

    Mihin sinä menisit, kun kotisi ei olisi enää turvallinen? Entä silloin, kun sinulla ei olisi kotia lainkaan?

    Keski-Uudellamaalla asuu noin 200 000 ihmistä. Näin suurella alueella kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevien ihmisten mahdollisuudet päästä suojaan ovat kuitenkin häpeällisen heikot.

    Aamuposti kertoi turvakotien kasvavasta paineesta (AP 9.8.2026). Turvakotien asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosi toisensa jälkeen ja viime vuonna turvakodeissa oli jo noin 6 000 asiakasta valtakunnallisesti. Tämä kertoo konkreettisesti siitä, että yhä useampi ihminen joutuu lähtemään omasta kodistaan väkivallan tai sen uhan vuoksi, mutta lähimmässä turvakodissa ei välttämättä ole hänelle tilaa.

    Keravalla toimii turvakoti, jossa on seitsemän asiakashuonetta. Viime vuonna se oli täynnä 137 päivänä. Turvakotiin voi hakeutua asuinpaikasta riippumatta, ja joissakin tilanteissa turvallisuus voi jopa edellyttää hakeutumista kauemmas väkivallan tekijästä. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta riittävälle turvakotiverkostolle

    Väkivaltaisesta kodista lähteminen on jo itsessään valtava askel, kun mukana voi olla pieniä lapsiakin. Rahaa, autoa tai toimivaa sosiaalista tukiverkostoa ei välttämättä ole. Tilanteeseen voi liittyä pelkoa, vammoja, taloudellista kontrollia ja vuosien aikana rakentunutta riippuvuutta väkivallan tekijästä.
    Silloin avun pitää löytyä nopeasti ja kohtuuetäisyydeltä.

    Toinen saman turvallisuuskysymyksen puoli on asunnottomuus. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella on noin 200 000 asukasta, mutta meillä ei ole koko alueella edes ensisuojaa. Keusoten käytössä on Keravan Saviolla sijaitsevassa ensisuojassa vain kahdeksan paikkaa täysi-ikäisille asunnottomille. Ensisuoja on avoinna yöaikaan, eikä paikkaa voi varata. Esimerkiksi Hyvinkäältä matka taittuu Saviolle kahdella junalla ja loppumatka kävellen, yhdensuuntaisen matkan hinta on 6,50 euroa. Jokainen voi pohtia matkatapaa ja kustannuksia Saviolle omalta paikkakunnaltaan.

    Kahdeksan ensisuojapaikkaa lähes 200 000 asukkaan hyvinvointialueen tarpeisiin – ja vieläpä oman hyvinvointialueen ulkopuolella – ei ole riittävä palveluverkko kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten turvaksi.

    Turvakoti ja ensisuoja palvelevat eri tilanteissa olevia ihmisiä, eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa. Niitä yhdistää kuitenkin yksi perustavanlaatuinen asia: molempia tarvitaan juuri silloin, kun ihmiseltä puuttuu kaikkein perustavin turvallisuuden edellytys, eli paikka, jossa voi olla yön yli turvassa.

    Asunnottomuus ja lähisuhdeväkivalta eivät myöskään ratkea sillä, että ihminen saa katon päänsä päälle yhdeksi yöksi. Tarvitaan sosiaalityötä, terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluja, väkivaltatyötä ja ennen kaikkea tukea ja apua pysyvään ja turvalliseen asumiseen.

    Siksi meidän pitäisi puhua enemmän myös siitä, mitä tapahtuu turvakodin tai ensisuojan oven jälkeen.

    Turvallisuuspolitiikka mielletään helposti poliiseiksi, rangaistuksiksi, rajaturvallisuudeksi ja maanpuolustukseksi. Nekin ovat turvallisuutta. Mutta turvallisuutta on myös se, että väkivaltaa pakeneva löytää oven, joka aukeaa ja sitä että asunnoton ei joudu viettämään yötään kadulla. Kriisin hetkellä yhteiskunta ei voi antaa osoitteeksi seuraavaa kuntaa ja toivottaa hyvää matkaa.

    Turvallinen yhteiskunta mitataan lopulta myös siinä, mitä tapahtuu ihmiselle silloin, kun hänen turvallisuutensa romahtaa. Silloin avun pitää olla lähellä ja sitä pitää olla riittävästi.

    Hyvinvointi luo turvallisuutta.

    (kirjoitus julkaistu Aamupostin Näkökulma-palstalla 12.8.2026)

  • Mieli musta kuin yö marraskuinen

    Mieli musta kuin yö marraskuinen

    Mielen rikkoutuessa avun saaminen ei ole helppoa. Rikkinäinen mieli ei välttämättä näy millään tavoin ulkoisesti, vahva kuori pitää rikkoutuneen sisustan tiiviisti sisällänsä.

    (lisää…)
  • Terveys kuuluu kaikille tulotasosta riippumatta

    Terveys kuuluu kaikille tulotasosta riippumatta

    Perusterveydenhuollon maksut ovat etenkin pienituloisille kohtuuttoman suuria, kun kaikki muutkin välttämättömät elämiskustannukset ovat nousseet. Viime vuonna yli puoli miljoonaa asiakasmaksua päätyi ulosottoon ja korotetut maksut ovat jopa estäneet monien hakeutumisen hoitoon varhaisessa vaiheessa. Tämä ei ole pelkästään epäoikeudenmukaista, vaan myös järjetöntä terveydenhuollon kustannusten kannalta.

    (lisää…)
  • Vanhuus ei saa olla yksinäisyyden ja turvattomuuden aikaa

    Vanhuus ei saa olla yksinäisyyden ja turvattomuuden aikaa

    Hallituksen suunnitelmat vanhus- ja vammaispalveluiden leikkauksista ovat karmeaa luettavaa. Vanhustenhoiva on jo niin tiukoille vedetty, ettei siellä yksinkertaisesti ole enää varaa leikata yhtään. Päinvastoin  näihin tarvittaisiin entistä enemmän panostusta.

    (lisää…)