Kallein rangaistus ei muuta mitään
Sakkorangaistukset ja muut seuraamukset rikoksista nousevat usein julkiseen keskusteluun: ovatko seuraamukset riittävän ankaria ja toteutuuko oikeudenmukaisuus, jos sakkoja jää maksamatta.
Oikeusvaltiossa rikoksilla kuuluu olla seurauksia. Seuraamusjärjestelmän uskottavuus on osa turvallista yhteiskuntaa. Keskustelusta puuttuu usein yksi tärkeä kysymys: kuinka vaikuttavia rangaistukset ovat?
Tein vuosia sitten tutkielman sakkovangeista ja sakon muuntorangaistuksista. Työssäni rikosseuraamusalalla olen saanut seurata samaa ilmiötä käytännössä. Maksamattomat sakot eivät kasaudu sattumanvaraisesti. Ne kohdistuvat usein ihmisille, joiden elämässä ongelmat ovat jo kasautuneet: päihderiippuvuutta, mielenterveyden häiriöitä, velkaantumista, asunnottomuutta ja pitkäaikaista syrjäytymistä.
Tämä ei tietenkään poista rikoksentekijän vastuuta. Jokaisen on vastattava teoistaan elämäntilanteesta huolimatta. Vastuun rinnalla meidän on uskallettava arvioida myös järjestelmää. Saavuttaako se tavoitteen, jota varten se on rakennettu?
Rangaistuksen tarkoitus ei ole vain osoittaa, että teko oli väärä. Tarkoitus on myös ehkäistä uusia rikoksia. Jos sama ihminen saa vuodesta toiseen uusia sakkoja, jotka jäävät maksamatta ja johtavat uusiin seuraamuksiin, on perusteltua kysyä, onko järjestelmä onnistunut vaikuttamaan hänen toimintaansa.
Liian usein keskustelu rajautuu vastakkainasetteluun. Toiset vaativat kovempia rangaistuksia, toiset enemmän sosiaalipalveluja. Minusta toimiva oikeusvaltio tarvitsee molempia.Ilman vaikuttavia seuraamuksia oikeusjärjestelmä menettää uskottavuuttaan. Ilman toimivia päihde- ja mielenterveyspalveluja, velkaneuvontaa, asumisen tukea ja kuntoutusta moni rikoskierre jatkuu riippumatta siitä, kuinka monta sakkoa kirjoitetaan tai kuinka monta kertaa ihminen suljetaan vankilaan.
Kyse on myös julkisen talouden kestävyydestä ja kuluista. On järkevää tarkastella koko oikeudenhoidon prosessia vaikuttavuuden näkökulmasta. Poliisin työ, esitutkinta, syyteharkinta, tuomioistuinkäsittelyt, ulosotto, vankeus ja uusintarikollisuus muodostavat pitkän ja kalliin ketjun. Jos ihminen palaa järjestelmään yhä uudelleen ilman, että rikoskierre katkeaa, kyse ei ole vain inhimillisestä epäonnistumisesta vaan myös tehottomasta julkisten varojen käytöstä.
Yhteiskunnan kallein rangaistus ei olekaan se ankarin rangaistus. Kallein rangaistus on sellainen, joka ei muuta mitään.
Rikosseuraamusjärjestelmää pitäisikin arvioida sen vaikuttavuuden perusteella. Kuinka hyvin se vähentää uusintarikollisuutta? Kuinka hyvin se lisää turvallisuutta? Kuinka moni onnistuu palaamaan rikoksettomaan elämään?
Vaikuttava seuraamusjärjestelmä on sellainen, joka vähentää rikoksia, käyttää verovaroja viisaasti ja tekee yhteiskunnasta turvallisemman meille kaikille. Ei ole kyse niinkään siitä, kuinka ankaria rangaistukset ovat, vaan siitä, kuinka hyvin ne toimivat.
Kirjoitus julkaistu Keski-Uusimaassa 2.7.2026 ja Aamupostissa 3.7.2026.