Sosiaalinen media kuohuu taas yli laidan. Joku sanoi tai teki jotakin, väärässä paikassa, väärään aikaan, väärän ihmisen kanssa, väärillä sanoilla. Otsikot seuraavat toisiaan, mielipiteet kärjistyvät ja hetken näyttää siltä, että koko yhteiskunta horjuu. Yleensä ei horju. Kyse on useimmiten vain jostain melko vähäpätöisestä seikasta, josta on tehty kohu. Valitettavasti kohut vain lisäävät vastakkainasettelua, jota ei voi pitää hyvänä asiana.
Sosiaalinen media, keltainen lehdistö ja osa uutismediastakin elävät huomiotaloudessa. Huomiotalous rakastaa draamaa. Taustoitus ja harkinta? Liian hidasta. Monimutkaiset asiat? Liian tylsiä. Se, mikä herättää tunteita, leviää. Pienestä lipsahduksesta on helppo ja nopea rakentaa draama, jossa on sopivasti vastakkainasettelua.
Ongelma ei ole yksittäinen kohu, vaan mittasuhteiden katoaminen. Kun julkinen keskustelu täyttyy näennäisesti suurista, mutta tosiasiassa hyvinkin mitättömistä asioista, ne oikeasti tärkeät asiat jäävät sivuun. Ne ovat monimutkaisempia, hitaampia ja epämukavampia, eivätkä siksi tuota suurta klikkimäärää tai tunnereaktioita. Ja kukapa sellaisia juttuja jakaisi. Kohujutuilla saadaan myös tärkeitä, mutta jollekin taholle epämieluisia asioita peiteltyä, kun huomio saadaan siirrettyä toisaalle. Kohut voisivat siis olla jopa tarkoituksella aiheutettuja.
Myös me itse olemme osa ilmiötä, osa tätä kummallista peliä. Jokainen jako, pöyristynyt reaktio, närkästynyt kommentti ja caps lock -huuto vahvistaa viestiä: TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ!!!! Vaikeneminen tuntuu välinpitämättömältä, mutta joskus se on ainoa järkevä ja vastuullinen teko.
Kaikesta ei tarvitse pöyristyä tai loukkaantua. Kaikesta ei tarvitse tehdä uutista. Julkinen keskustelu ei köyhdy, jos osa kohuista jätetään omaan arvoonsa, päinvastoin. Ehkä meidän kannattaisi useammin pysähtyä kysymään: onko tämä todella tärkeää?