Luottamus luo turvallisuutta

Minnesotan järkyttävät tapahtumat ovat herättäneet Suomessakin keskustelua viranomaistoiminnasta, vallankäytöstä ja luottamuksesta. On ymmärrettävää, että ne puhuttavat täälläkin. Meidän on myös välttämätöntä pohtia mitä tapahtuu, kun luottamus viranomaisiin horjuu.

Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta viranomaisiin kohdistuva luottamus on aivan keskeistä, onpa kyse sitten tuomioistuimesta, poliisista, lastensuojelusta tai vankeinhoidosta, vain muutamia mainitakseni.Suomessa viranomaisjärjestelmä perustuu laillisuuteen, virkavastuuseen ja riippumattomuuteen. Viranomaiset eivät ole poliittisia toimijoita, vaan heidän tehtävänsä on turvata perusoikeuksia ja toimia ennakoitavasti myös ristiriitaisissa tilanteissa. Tämä on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa aivan keskeinen tekijä.

Keskusteluilmapiiri on valitettavasti myös meillä muuttumassa. Vastakkainasettelu lisääntyy, ja viranomaisten toimintaa tarkastellaan yhä useammin poliittisten mieltymysten kautta. Kun viranomaisia ryhdytään arvottamaan poliittisina toimijoina, heidän riippumattomuutensa kyseenalaistuu ja toimintaedellytykset heikkenevät. Samalla murenee luottamus, joka on turvallisen yhteiskunnan perusedellytys. Ilman luottamusta mikään järjestelmä ei toimi.

Oikeusvaltiossa vastuu on aina kaksisuuntaista. Viranomaisen valtaa rajaavat laki, virkavastuu ja valvonta. Kun viranomaiset toimivat lain ja virkavastuun alaisina, yhteiskunta edellyttää vastavuoroisesti, että viranomaisen antamia laillisia kehotuksia ja käskyjä noudatetaan. Tämä on turvallisuuden ja järjestyksen perusedellytys.

Turvallisuuden näkökulmasta luottamus ei ole mielipidekysymys, vaan rakenteellinen edellytys. Viranomaisten tulee luonnollisestikin toimia lakeja ja asetuksia noudattaen. Viranomaistoimintaa valvotaan sekä ulkoisesti että sisäisesti. Väärinkäytöksiin ja ylilyönteihin puututaan, arvioidaan toiminnan lainmukaisuutta ja määrätään asianmukaiset seuraamukset rikkomuksista.

Ilman luottamusta viranomaisten työ vaikeutuu, kriisinkestävyys heikkenee ja yleinen epävarmuus lisääntyy. Samalla vaarantuu se perusta, jonka varaan suomalainen yhteiskunta on rakennettu.

Luottamus ei synny itsestään eikä säily ilman vaalimista. Sitä rakennetaan vastuullisella vallankäytöllä, selkeällä lainsäädännöllä ja keskustelukulttuurilla, joka ei tietoisesti rapauta yhteisiä rakenteita. Luottamus syntyy arjen teoissa ja sen menettäminen maksaa aina enemmän kuin sen ylläpitäminen.

Turvallinen yhteiskunta tarvitsee ennen kaikkea luottamusta, ei vastakkainasettelua. Turvallisuus luo hyvinvointia meille kaikille.

Kirjoitus julkaistu Aamupostissa 30.1.2026.