Omaishoito ei ole säästökohde

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä läheisensä hyväksi – usein ympäri vuorokauden, ilman lomia tai vapaita. Heidän ansiostaan moni ihminen saa elää omassa kodissaan, ja yhteiskunta säästää merkittäviä summia, kun raskaan palveluasumisen tarve lykkääntyy tai jää kokonaan pois. Silti omaishoidon tuista ollaan jo Keski-Uudenmaan hyvinvointialueellakin leikattu. Tämä on sekä epäoikeudenmukaista että taloudellisesti kestämätöntä.

Laitoshoidon kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin omaishoitajalle maksettava palkkio. Laitoshoito voi maksaa jopa satoja euroja vuorokaudessa, kun taas omaishoitajan kuukausipalkkio lähtee 472 eurosta. Leikkaamalla omaishoidon palkkioita ja kiristämällä kriteerejä heikennetään inhimillistä ja kustannustehokasta hoivamuotoa, jonka varassa suuri osa hoivatyöstä jo nyt lepää.

Keusoten taloudellinen tilanne on haastava, mutta säästöjä ei tule hakea kaikkein haavoittuvimmista. Omaishoito on ihmisläheinen hoivan muoto, joka ehkäisee raskaampien ja kalliimpien palveluiden tarvetta. Sen tukeminen on pitkällä aikavälillä sekä taloudellisesti että eettisesti kestävää.

Omaishoitajat tarvitsevat sekä rahallista tukea että palveluita, jotka tukevat jaksamista ja mahdollistavat hengähdystaukoja. He tekevät työtä, jonka arvoa ei voi mitata vain euroissa. Siksi päätöstenkin on heijastettava arvostusta. Hyvinvointialueella tarvitaan rohkeutta puolustaa omaishoitajia ja etsiä säästöt muualta.